Siirry pääsisältöön

Opetuskoti Mustikka tukemassa maahanmuuttajanaisten sosiaalista osallisuutta



Kestävän kehityksen tarkoitus on parantaa nykyisten sukupolvien elämän laatua heikentämättä kuitenkaan tulevien sukupolvien mahdollisuuksia hyvään elämään. Vaikka kestävä kehitys yhdistetään arkipuheessa useimmiten ympäristönsuojeluun, se sisältää muitakin näkökulmia. Muut kestävyyden ulottuvuudet ovat sosiaalinen, kulttuurinen ja taloudellinen. Sosiaaliseen kestävyyteen liittyy useita perusoikeuksia, jotka ovat hyvinvoinnin toteutumiselle merkittäviä. Näitä ovat esimerkiksi eriarvoisuuden vähentäminen, terveys, koulutus ja työllisyys. Myös oman toimijuuden kehittyminen ja sosiaalinen osallisuus eli tunne johonkin kuulumisesta ovat tärkeitä hyvinvoinnin kannalta.

Mustikan Opetuskodit vastaavat näihin tarpeisiin, koska ne mahdollistavat kotona lapsiaan hoitavien äitien osallistumisen kielikurssille. Juuri pienten lasten äidit ovat yleensä suurimmassa vaarassa pudota oppimispolulta ja heidän kotoutumisensa voi olla hyvin katkonaista ja ohutta. Naisten tukeminen erilaisissa arjen asioissa ja opiskelupaikan etsimisessä on oleellinen Mustikan tehtävä. Tarjoamme myös työkokeilupaikkoja naisille, joiden lapset eivät ole enää kotihoidossa. Kun Mustikkaan tulee uusi opiskelija tai työharjoittelija, haastattelemme häntä ja selvitämme millaisia tulevaisuudensuunnitelmia hänellä on. Näiden toiveiden pohjalta autamme naisia löytämään sopivan koulutuspolun ja tuemme työpaikan etsimisessä.

Eräs merkittävimmistä sosiaalisen kestävyyden tavoitteista on sukupolvien välisen eriarvoisuuden vähentäminen. Johanna Kallion tutkimuksen mukaan pelkkä perheiden taloudellinen tukeminen ei yksin riitä tukemaan tulevien sukupolvien hyvinvointia, vaan lapset tarvitsevat kannustavia aikuisia ja positiivisia roolimalleja ympärilleen. Äitien koulutus ja työssäkäynti vaikuttavat seuraavien sukupolvien tekemiin valintoihin ja vanhempien mahdollisuuksiin tukea lapsiaan koulutiellä suomalaisessa yhteiskunnassa. Ajattelemme Mustikassa, että tukemalla naisia oikealla tavalla tuemme koko perhettä. Erilaisten teemaryhmien ja projektien avulla tuodaan monenlaista osaamista toimintaan. Esimerkiksi Mustikan Koulutiellä-kurssilla on käyty läpi suomalaiseen koulujärjestelmään liittyviä asioita ja Marjat-hankkeen projektissa on taas käsitelty terveyteen liittyviä asioita. Läksykerhoa on pidetty alakoululaisille vapaaehtoisvoimin jo yli 10 vuoden ajan. Oma historiani Mustikan kanssa alkoi läksykerhon vapaaehtoisena ohjaajana ja on ollut ilahduttavaa tavata viime vuosina niihin aikoihin läksykerhossa käyneitä lapsia ja kuulla että monet heistä katsovat luottavaisesti elämässään eteenpäin ja ovat löytäneet oman polkunsa.

Samat polut ja valinnat eivät sovi kaikille, vaan pyrimme antamaan tukea naisen omista tarpeista lähtien. Naisten toiveet vaihtelevat suuresti, ja osa tulee Mustikkaan etsimään ystäviä ja oppimaan kieltä, kun taas toiset toivovat tukea koulutus- ja urakysymysten kanssa. Sen lisäksi, että sosiaalisen kestävyyden tukeminen näkyy helposti mitattavien asioiden, kuten työllisyyden ja äänestämisen perusteella, sosiaalinen kestävyys on myös koettujen ja tulkittujen asioiden, kuten hyvinvoinnin ja tulevaisuususkon mahdollistamista.